Yhteinen ajatuspaja, missä ajatuksesi kuullaan

Mikä on mielipiteesi arvo?

Tässä kirjoituksessa lähden pohtimaan subjektiivisiin mielipiteisiin perustuvaa ajattelua, niiden arvoa ja järkevyyttä yleisesti politiikassa sekä kansantalouden hoitamisessa.

Mielipiteet luonnollisesti nähdään osaksi tasa-arvoa, sananvapautta ja demokratiaa, mutta kyseenalaistan niiden harjoittamisten järkevyyden - kirjoituksen pääkysymyksinä onkin, että onko lopulta yhteiskunnan kestävyyden kannalta loogista, että ihmisellä on ääni ja mielipide ihan mihin tahansa asiaan liittyen ja täytyykö mielipiteille antaa sama arvo tietopohjasta riippumatta? Noh, asiaa ainakin voisi lähteä tarkastelemaan siitä, että mikä ylipäätänsä luo mielipiteelle arvon?

Voisi määrittää, että mielipiteen laatu ja arvo koostuu tiedon määrästä ja kukaan ei varmasti kyseenalaista sitä, että jos haluamme varmaa tietoa ihan mistä tahansa asiasta, mieluummin kuuntelemme ihmistä, joka on ko. aiheeseen mahdollisimman hyvin perehtynyt, milloin saamamme mielipide on enemmänkin tietoon perustuva. Jos haluamme kuulla joltain toiselta mielipidettä jostain lukemastamme kirjastamme, haluammeko kuulla ihmistä, joka on lukenut myös koko kirjan vai sellaista ihmistä, joka on lukenut vain takakannen? Tottakai annamme eniten arvoa sen ihmisen sanomisille, joka on myös lukenut samaisen kirjan.

Ajatusleikkinä jos sitten joudut esim. sydänleikkaukseen,  äärimmäisen todennäköisesti haluaisit mennä sen kirurgin leikkuuveitsen alle, joka tietää tarkasti koko prosessin ja mieluummin olisi myös erittäin kokenut näissä leikkauksissa. Tämä tietopohja kirurgilla ainakin koostuu ihmiskehon anatomisesta ja biologisesta ymmärryksestä, mikä omalta osin sitoo kirurgin tekemään monet toimenpiteet aina täsmälleen samalla tavalla, koska riskinä muuten voisi olla potilaan komplikaatiot ja mahdollisesti menehtyminen, ja tässä ei monesti ole varaa vastakkaisille mielipiteille ja näin toimille. Kirurgilla ei siis ole varaa siinä leikkauksessa tehdä juurikaan mitään ylimääräistä, tai varaa jättää tekemästä mitään, mitä on tarpeen, jos haluaa onnistua leikkauksessa. Jos sitten jollakin näihin asioihin perehtymättömällä ihmisellä on vahva tuntemus ja mielipide siitä, että kykenisi tekemään ko. leikkauksen, vaikka ei ole sitä ikinä aikaisemmin tehnyt, on hän äärimmäisen todennäköisesti tuomittu vain epäonnistumaan, joten voi todeta, että tuntemuksen mukaan ja puutteellisen tiedon pohjalta rakentuvat mielipiteet ovat sisältöarvoltaankin monesti aivan riittämättömiä. Voisi siis sanoa, että kirurgin tekemän leikkauksen onnistuneeseen suorittamiseen tarvittavat toimenpiteet eivät enää ole subjektiivisia mielipiteitä, vaan mahdollisimman laajalti pohjautuvat tieteeseen – on varmaan loogista?

”Noh, jos kaikki kuulostaa sitten aivan itsestään selvältä, miksi sitten sama periaate ei päde politiikassa?”

Sama pätee niin moneen ammattikuntaan, joissa tehtävissä tietopohja takaa onnistumisen ja menestymisen. Nopeana esimerkkinä vielä käytän vaikka lentäjiä; lentokonettakaan ei voi lentää muulla tavoin kuin se on suunniteltu tehty lennettäväksi ja luotu kestämään - kukaan lentäjä ei voi siis ylittää kaikkia monenlaisia kuormitustekijöitä, mitä tämä lentokone on tutkitun tiedon pohjalta rakennettu kestämään. Omia mielipiteitä voi olla vaikka mihin liittyen, mutta lentokoneen puitteita ei voi lähteä ylittämään, jos siis lentäjä ylipäätänsä haluaa koneensa pitää aina ehjänä, itsensä ja matkustajat hengissä. Eli kaikki lentäjän tekemät toimet täytyy myös pohjautua tutkittuun tietoon ja näin tieteen kautta saatuihin oppeihin. Noh, jos kaikki kuulostaa sitten aivan itsestään selvältä, miksi sitten sama periaate ei päde politiikassa?

”Luonnollisesti kuuntelemme meihin vetoavia ihmisiä kuin vaikka sellaisia, jotka eivät pyri vetoamaan kehenkään kuin tutkittuun tietoon.”

Miksi siis lennämme ”Suomi-konetta”, missä me kaikki olemme kyydissä ilman, että kapteeni ja miehistö tiedostavat ja ymmärtävät täysin koneen rakenteen ominaisuudet, siihen vaikuttavat ulkoiset voimat ja muutenkin tämän lentämisen mahdollistavat puitteet? Näissäkin meidän puitteissa vahvasti osana on talousjärjestelmä, mikä laajalti sanelee, mitä edustajamme voivat ja eivät voi tehdä. Sitä esim. ymmärretään tässä markkinatalousjärjestelmälle ominainen talouskasvun ajamisen tärkeys ja työllisyyden tarpeellisuus jo pelkästään ”ilmassa” pysymisen vuoksi, mutta ei ymmärretä, minkä vuoksi olemme näitä lähtökohdissa sitoutuneet lähteä ajamaan.

Voisi sanoa, että tavallaan me olemme oppimme saaneet ilmassa tässä lentokoneessa ja vain näemme tämän koneen ohjaamossa kaikenlaisia mittareita ja valoja, joiden perusteella vain reagoiden teemme päätöksiä, ja kaikkien tekojen taustalla on pyrkimys pitää kone ilmassa aina siinä hetkessä ja lento mahdollisimman tasaisena, mutta emme monesti myöskään ymmärrä niitä pohjimmaisia tekijöitä, miksi jokin mittari ei toimi tai miksi jokin varoitusvalo alkaa palaa, joiden mukaan reagoimme. Meidän elämämme realiteettina on, että korkeusmittarimme ja monet muutkin mittarit ovat hajonneet ja konettamme lentää parhaansa yrittävät edustajat, jotka me olemme syystä tai toisesta siihen asemaan äänestäneet demokraattisen äänestysprosessin tuloksena.

Mekin voimme tarkastella mielipiteemme arvoamme, koska äänestämme liiankin usein mielipiteiden mukaan ilman, että meillä on oikeasti käsitystä kaikista mukana olevista ihmisistä, jokaisen ajatuksista ja näiden ajatuksien asiasisällön tietopohjasta, joten mekin teemme valintapäätöksemme äärimmäisen vähäisen tiedon perusteella, mikä vielä monesti nähdään suurimmaksi kansalaisvelvollisuudeksi. Tämä varmistaa myös sen, että usein edustajiksi pääsee ihmisiä, joilta puuttuu tietopohja suoriutumaan tehtävästään niin hyvin kuin meidän kannalta olisi parasta, vaikka omalta tietopohjalta ajattelisimme valinneen parhaimman. Ajatus voi kuulostaa oudolta ja varmaa voi olla vaikea samaistua, ja tämänkin parhaiten sisäistäisi, jos esim. on seurannut Yhdysvaltojen presidentin vaaleja.

Tämäkin on mahdollista, koska useinhan ennen äänestämistä meitä ensiksi kiinnostaa, että välittääkö tämä edustaja meistä ja ongelmistamme, ennen kuin meitä kiinnostaa, että onko tällä ihmisellä oikeasti edes realistisia vastauksia mihinkään ja yleisesti tietopohjaa mielipiteilleen. Luonnollisesti kuuntelemme meihin vetoavia ihmisiä kuin vaikka sellaisia, jotka eivät pyri vetoamaan kehenkään kuin tutkittuun tietoon – nämä ovat hyvinkin erilaisia lähtökohtia, ja tämä kokonaisuus monesti selittää sen, että miksi politiikkaan pyrkivälle äärimmäisen tärkeää on olla retorinen, mahdollisimman edustava ja kokonaisuudessaan poliittinen.

Jos meidän äänestyskäyttäytymiseen voi näin helposti vaikuttaa, pragmaattisesti voisikin sitten kysyä, että olemmeko me edes tarpeeksi sivistyneitä äänestämään oikein? Onko edes oikeaa vastausta? Noh, ei suorastaan ole, koska valinnan ovat tavallaan kansan enemistön halujen toteutumista, ja kokonaisuudessaan tähänkin ajatukseen voisi pureutua vaikka miten, mihin jokaisella on luonnollisesti vahvoja subjektiivisiä mielipiteitä. Jos miettii ratkaisuja, eihän sitä ihminen voi oikeastaan muuta tehdä, jos ei jo entuudestaa tee, että alkaisi sitten tarkastelemaan kriittisemmin omaa äänestyskäyttäytymistä kuin myös kaikkien ehdokkaiden ajatuksia. Ongelma tuossakin on se, että harvoin meillä edes on eväitä kriittisesti tarkastella toisten asiasisältöä, jos emme ole itse niihin asioihin todella perehtyneitä.

”Voi todeta, ettei kukaan ihminen ole kaikkien alojen asiantuntija, minkä johdosta meillä jokaisella on alituinen tietovajaus, joita pyrimme kompensoimaan luoduilla mielipiteillä.”

Kaikkein hauskinta ja oikeastaan surullisinta tuossa Suomikone-ajatusleikissä on se, että jos astuisimme ulos siitä koneesta, huomaisimme olevamme vain simulaattorissa, missä vain vaikutti keinotekoiset puitteet, joiden mukaan kuitenkin teimme kaikki päätöksemme, arvomme kuin myös mielipiteemme laajalti rakentuivat. Kun tätä ajatusleikkiä vielä vertaa meidän maailmaan, me edelleen olisimme tämän koneen sisällä ilman, että ymmärrämme nämä keinotekoiset puitteet, mitkä ohjaavat elämäämme.

Mainittuja puitteita edustaa laajalti markkinatalousjärjestelmämme, mihin olemmekin syntyneet ja ehdollistuneet ylläpitämään jo pelkästään oman lyhyentähtäimen henkilökohtaisen edun ja menestymisen vuoksi - tämä kunkin ihmisen välittömän hyvinvoinnin turvaaminen onkin yksi päätekijä siinä, miksi sitä harvoin edes mietitään tai osataan miettiä parempia kannustimia esim. talouskasvulle ja kilpailemiselle, joilla mahdollisesti kykenisimme ohjaamaan ihmisen käyttäytymistä järkevämmin yhteisen hyvän ajamiseksi. Toki myös kouluissa harvemmin koulutetaan ymmärtämään ja kyseenalaistamaan näitä elämisen puitteita, vaan pikemmin tarkoitus on kouluttaa ihminen ylläpitämään tätä kokonaisuutta. Eli lähtökohdilta on todella vaikea lähteä suoraan kyseenalaistamaan näitä putteita, mihin ihminen on itse syntynyt ja opetettu koko elämänsä ylläpitämään – vähän kuin uskovaisen on todella vaikea kääntyä uskostaan, jos ei ole saanut elämänsä aikana muuta elämänkatsomustietoa.

Voi todeta, ettei kukaan ihminen ole kaikkien alojen asiantuntija, minkä johdosta meillä jokaisella on alituinen tietovajaus, joita pyrimme kompensoimaan luoduilla mielipiteillä. Läpi historiankin ihminen on aina keksinyt yliluonnollisen ja itselle hyväksyttävän selityksen asioille, mihin ei ole keksinyt tieteellistä selitystä, mihin perustuu monet nykyisinkin vaikuttavat uskomukset. Tämä tiedon puute estää meitä objektiivisesti tarkastelemasta erilaisia järjestelmiä ”laatikon” ulkopuolelta, mikä myös poistaa meiltä kyvyn näkemään mielipiteistä riippumattomia rakenteellisia syy- ja seuraussuhteita, ja kyse ei todellakaan ole ns. ihmisten tyhmyydestä, vaan kertoo vain ihmisen erinomaisista sopeutumis- ja selviytymiskyvyistä, ja tässäkin vain kukin pyrimme mahdollisimman hyvin sopeutumaan olemassa olevaan hetkeen ja ympäristöön.

Noh, jos emme tiedosta, että onko rakenteemme kestävällä pohjalla, loogista varmasti olisi se varmistaa? Me suorastaan aina vaadimme todellisen tietopohjan, jos haluamme luoda jotain pitkäjänteisesti kestävää, mutta sama ei päde yhteiskunnan pyörittämisessä. Noh, jos esimerkkinä sitten kerättäisiin kaikki kansanedustajat yhteen siltaa rakentamaan, eivät he kykenisi sitä rakentamaan järin kestäväksi, jos heillä ei ole tieteeseen perustuvaa käsitystä sillassa käytetyn materiaalin kantokyvystä, tietämystä kestävästä rakentamista ja muutenkin käsitystä siihen kohdistuvista ulkopuolisista voimista, ja varmasti pitää tietää monta muutakin asiaan liittyvää. Mahdollisesti se silta voisi ajaa asiansa jonkin aikaa, mutta pointtina on vain se, että vaikka löytyy erittäin perusteltuja mielipiteitä siitä, minkä näköinen sillan pitäisi olla ja miten sen kannattaisi rakentaa, siitä ei tulisi silti mahdollisimman pitkäjänteisesti kestävää, jos sen rakentaminen ei perustu tutkittuun tietoon ja tieteeseen. En voi ikinä korostaa tarpeeksi tämän seikan todellisen tiedostamisen tärkeyttä.

Kun kukaan ei ole kaikkien alojen asiantuntija, mitä tietysti poliitikon olisi suositeltavaa mahdollisimman laajalti olevan, jotta kykenisi palvelemaan kansaansa mahdollisimman hyvin,  parhaimmatkaan edustajat päätöksineen eivät ikävä kyllä riitä pitkällä tähtäimellä, koska näiden meidän puitteiden tarkoitus on vain tähtääminen abstraktiin talouskasvuun, mikä ei kykene edes ottamaan huomioon fyysisen maailman kantokykyä ja rajoja, vaikka se onkin kaikkein tärkein rakenteellinen puite, minkä ympärille kaikki elämä maapallolla on sidottuna. Eli vaikka olisimme tämän järjestelmän sisällä kuinka rationaalisia ja hyväntahtoisia sekä kykenisimme ottamaan huomioon monet sen sisäiset mekanismit, mitä markkinatalousjärjestelmä odottaa meidän tekevän hyvinvoinnin jatkumiseksi, kaikki toimet ovat vain siinä hetkessä selviytymistä ilman, että se lopulta johtaa mikään konkreettisesti kestävään – se olisi vain lennon ylläpitämistä puitteissa, millä ei ollut rakenteellista kestävyyttä alkujaankaan, mikä olikin yhden toisen kirjoitukseni aihe.

Jos sitte äänestämämme poliitikot/”asiantuntijat” eivät ole perillä juurikaan meitä ohjaavista voimista, miten voimme edes mekään olla? Jos ilmenee ongelmia, usein juurikin syytetään yksittäisiä päättäjiä, yrityksiä ja tiettyjä päätöksiä ja sitten kohdistetaan se turhautuneisuus sekä suuttumus vain niihin suoraan näköpiirissä oleviin asioihin, kun ei ole eväitä tiedostaa niitä todellisia rakenteellisia syy-ja seuraussuhteita. Kun kansan suuttumus kohdistuu vääriin tekijöihin, todelliset ongelmat jäävät huomioimatta, milloin aivan varmasti ongelma toistuu uudestaan - jos emme tiedosta niitä pohjimmaisia syitä mihin tahansa ongelmaan, ongelma ei korjaannu, ja tämä tekee meistä ”mielipiteeni” mukaan tavallaan hulluja, mikä perustuu Albert Einsteinin määritelmään hulluudesta: ”Saman asian toistamista yhä uudestaan ja uudestaan, odottaen aina eri lopputulosta.”

Olemmeko hulluja?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olipa pohdiskelua. Mielipiteelläni on arvoa vain itselleni. Jos pyrin vaikuttamaan sillä politiikkaan, niin haluan silloinkin vaikuttaa itselleni tärkeisiin arvoihin. Olisi typerää jättää vaikuttamismahdollisuus käyttämättä, koska silloin jätän vastakkaisille arvoille vapaat kädet.

Maailma on niin mutkikas kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen, ettei ole olemassa sitä oikeaa tutkittua ratkaisumallia, joka toisi maksimaalisesti yhteistä hyvää minimoimalla haitat. Tutkimus tuottaa yhä uusia havaintoja, jolloin ratkaisumalli, joka tänään näyttää kaikkein rationaalisimmalta voi jo huomenna paljastua hämmästyttävän vahingolliseksi.

Mielipiteelläni on siis arvoa ja tulette olemaan niistä jatkossakin tietoisia.

Käyttäjän jarirobson kuva
Jari Robson

Eihän sitä olekaan olemassa mitään tiettyä absoluuttista totuutta, ja mikä on varmaa maailmassa, niin se on muutos. Jos miettii, mikä on järkevää yhteiskunnan ja ihmisten kannalta, se on varmistaa kyky sopeutua kaikkiin muutoksiin tässä ajassa kuin myös tulevaisuudessa. Se miten me harrastetaan politiikkaa, on ainakin vahingollista, että me annetaan tavallaan sama arvo kaikkien sanomisille tietopohjasta riippumatta, ja tälle suoranaisesti ei ole vielä lääkettä.

Nykyäänkin mielipiteiden arvon huomaaminen on kiinni kunkin ihmisen omasta tietopohjasta ja kyvystä näkemään syy- ja seuraussuhteita. Jos halutaan edistää tätä kykyä näkemään todellinen arvo kunkin ihmisen sanomisissa, ainoa ratkaisu näyttäisi olevan koulutusjärjestelmän uusimisessa, minkä nykyinen tarkoitus on enemmänkin vain saattaa ihminen työkykyiseksi.

Toimituksen poiminnat