Jari Robson "Järkeä järjettömyyteen"

Kaikki blogit puheenaiheesta Haittamaahanmuutto

Mistä puhumme, kun puhumme maahanmuutosta?

“Mitä mieltä olet maahanmuutosta?” on kysymyksenä varsinainen miina, varsinkin kun siihen pitää vastata vaalikojulla puolessa minuutissa. Vain populisti puhuu yleisesti geneerisestä "maahanmuuttajasta" - lukutaidottomalla afganistanilaisella turvapaikanhakijalla ja ruotsinsuomalaisella IT-insinöörillä on yhtä paljon yhteistä kuin lumilingolla ja liekinheittimellä - ensimmäisestä molemmat ovat Suomeen muuttavia ihmisiä, jälkimmäisessä mekaanisia laitteita. 

 

Hallitsemattoman maahanmuuton hillitsemättömät kustannukset

Viime torstaina olivat ylen puoluepäivässä vuorossa perussuomalaiset. Aamu-tv:ssä haastateltiin puolueen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaarta, jolta muun kysyttiin muun muassa haitallisen maahanmuuton kustannuksista. Huhtasaari viittasi Pauli Vahteran julkisista luvuista koottuu laskelmaan kertoen, ettei sen lopputulemaa, noin 3,2 mrd euroa vuodessa, ole kukaan pystynyt kyseenalaistamaan.

 

Äänestä Perussuomalaisia - Suomi kuuluu itään!

Äänestämällä Perussuomalaisia varmistat sen ettei Suomessa leviä länsimainen hömpötys, ja että Suomi liittyy yhä vahvemmin itään, minne se historiallisesti kuuluukin. Läntisin maa, johon Suomea voi verrata on Itävalta, Hitlerin synnyinamaa.

Me tiedämme paikkamme. Olemme yhtä tiukkoja kuin virolaiset, slovakit, unkarilaiset, puolalaiset ja itävaltalaiset. Maa kuuluu meille. Itävallan tapaan vastaanottokokeskuksistakin on tehtävä maastalähtökeskuksia.

https://yle.fi/uutiset/3-10712701

Paikallislehden haastatteluni

Tänään ilmestyneessä Lounais-Hämeen ykkösmediassa julkaistu haastatteluni - olkaa hyvät. Kiitos Seutu-Sanomille asiallisesta ja todenmukaisesta ylöskirjaamisesta, minkä soisi olevan ohjenuorana myös suuremmille mediataloille.

 

Forssalainen teurastaja Pia Kuparinen laittaisi pisteen hallitsemattomalle maahanmuutolle. Perussuomalaisten ehdokas palauttaisi hyvinvoinnin suomalaisten omaan käyttöön.

Pakolaisita, osa 1

Pakolaiset on tunteita kuumentava aihe politiikassa. Välillä tuntuu, että siinä ei ole kuin kaksi ääripäätä, suvakit ja rasistit. Tiedän kokemuksesta, että sieltä välistä oikea suhde pakolaisiin löytyy. Minäpä kerron.

 

Ensimmäisen ulkomaalaisen näin kolmevuotiaana Helsingin reissulla. Tuijotin mustaa miestä rautatieasemalla niin kauan kuin hän oli näkyvissä. Vähän myöhemmin kuulin, että Chilestä tulisi Suomeen pakolaisia. Sitten pakolaisia tuli Vietnamista. Muistaakseni heistä ei kyllä kovin suurta numeroa tehty.

 

Työ tekijäänsä opettaa, mutta ei aina kiitä.

Kun muutamia vuosia sitten työttömänä mietin, kuinka muuttaa vapaa-aikansa rahaksi, eikä palkkatöitä tuolloin löytynyt, tuli lapsilta saamani oppi arvokkaaksi.

Jokainen lapsiperheen vanhempi tietää tunteen mikä tulee kun lapsen puhelin menee rikki. €-merkit vilisevät silmissä jo ennen kuin edes näkee mitä tällä kertaa on hajonnut. Meillä oli tuolloin kaksi aktiivisesti puhelinta käyttävää lasta, kolmas vielä opetteli.

Meillä on eri suunta!

1. Emme halua haittamaahanmuuttoa!

 

Kun liikaa otetaan, niin epätoivottuja henkilöitä tulee paljon.

Joka puolila Suomea turvallisuus on huonontunut.

On väkivallantekoja , raiskauksia, ahdisteluita jopa terrori-isku!

Kansanjuhlia koristeltu kuorma-autoin, poliisit saaneet rynnäkkökiväärit ja panssari autot, mutta kansalle hoetaan: Ei anneta pelolle valtaa!”

 

Se on muutoksen aika. Sanotaan ei haittamaahanmuutolle ja palautetaan turvallisuus.

 

Tapauskertomus: Turvapaikka Hölmölästä höynäyttämällä

Olin jakamassa vaaliflyereitäni ja törmäsin fiksuun sekä isoja elämän haasteita kokeneeseen naiseen. Hänellä oli ollut useampia miehiä islamilaisesta kulttuuripiiristä, mutta hänellä oli järki päässä ja hän paljasti lopulta, että perussuomalaiset on hänen puolueensa.

1,5 miljoonaa maahanmuuttajaa, ja heti.

HS arveli suomeen tarvittavan 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa paikkaamaan laskevaa syntyvyyttä. Vaatimatonta 30000 maahanmuuttajaa ( netto ) / vuosi. 

Maahanmuuton hintalappu tarkentuu

Ihmisellä on aina ollut hintansa. Ihmisiä on ostettu, myyty ja vaihdettu aina orjakaupan ajasta teolliseen yhteiskuntaan saakka.

Nytkin meillä Suomenmaassa tapahtuu ihmiskauppaa. Meillä ostetaan ihmisiä ulkomailta (migraatio) sekä meillä myydään ihmisiä kotimaassa (vanhusten hoito).

Suomessa ihmisen hinnoittelu näkyy halpatyövoiman 1-euron tuntipalkoissa tai siinä, että vanhus joutuu maksamaan kaikki rahansa hoitokotiin saadakseen kurjaa ja ali-inhimillistä hoitoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä